Mentorointiprojektin 2008-2009 yhteenveto

Mentorointiprojekti 2008–2009 päätökseen

Lokakuussa 2008 alkanut mentorointiprojekti saatiin päätökseen huhtikuun lopussa. Tämänkertaiseen projektiin otti osaa yhteensä yksitoista opiskelijaa, yhdeksän Teknillisestä korkeakoulusta, yksi Tampereen ammattikorkeakoulusta ja yksi Lappeenrannan teknillisestä yliopistosta. Mentorit edustivat laajasti klusterin eri yrityksiä.

Oleellista mentoroinnissa on mentoriparin kahdenkeskiset, luottamukselliset keskustelut. Tavoitteena on tukea ja ohjata kehityskykyistä ja – haluista nuorta uran alkuvaiheessa, sekä näin edistää nuoren suotuisaa urakehitystä, verkostoitumista ja sitoutumista alalle. Vaikka painopiste on nimenomaan mentoroitavan kehittymisessä, on mentorointiprosessi kaksisuuntainen: myös mentori hyötyy siitä. Mentorointi antaa hyvän tilaisuuden tuulettaa ajatuksia, pohtia omia arvoja ja valintoja sekä tutustua nykyopiskelijoiden maailmaan. Mukana olleet mentorit ovat kokeneet erittäin positiivisena mahdollisuuden jakaa eteenpäin elämänkokemustaan ja siten omalta osaltaan auttaa nuorta kollegaa uralla eteenpäin. Saatujen palautteiden perusteella PI näkee ohjelman jatkamisen ja edelleen kehittämisen tärkeänä ja tarpeellisena.

PI:n ohjelmassa parit tapasivat keskimäärin 3-5 kertaa, n. 2 tuntia kerrallaan. Tapaamispaikkoina olivat mm. mentorin työpaikka sekä kahvilat ja ravintolat. Käsiteltävät aiheet olivat mentoroitavan itselleen tärkeiksi kokemia teemoja, mm. työhakemuksen ja CV:n teko, työllisyystilanne, uravaihtoehdot sekä työn ja perhe-elämän yhteensovittaminen. Palautteen perusteella suurimmat hyödyt mentoroitavien mielestä olivat uusien ideoiden, vaihtoehtojen ja kontaktien saaminen, luottamuksen kasvaminen omiin kykyihin ja taitoihin sekä työnhaku- ja elämänohjeiden saaminen. Mentorit kokivat hyödyllisimmiksi saadut tiedot nykypäivän opiskelusta. Ongelmiksi koettiin kiire sekä aikataulujen yhteensovittaminen.