Olá!
Haluatko kokea unohtumattoman kesän ja hankkia samalla ainutlaatuista kansainvälistä työharjoittelukokemusta?
Lähde kesäksi 2012 Brasiliaan tai Chileen! PI järjestää yhteistyössä brasilialaisen sisaryhdistyksensä ABTCP:n ja chileläisen metsäteollisuusyhtiö ARAUCOn kanssa 3 kesätyöpaikkaa suomalaisille puunjalostusalan opiskelijoille. Paikat ovat Klabinin tehtailla (Paraná & the state of Santa Catarina) Brasiliassa ja ARAUCOn tehtaalla Chilessä.
Kesätyöt soveltuvat toisen tai ylemmän vuosikurssin puunjalostajalle, ikäsuositus 21+ vuotta.
Työtehtävät Brasiliassa ovat usein prosessiin ja paikallisiin menetelmiin tutustumista ja raportointia, mutta mahdollisesti myös tutkimus- ja kehitystehtäviä, riippuen tehtaan tarpeista ja opiskelijan taustasta. Odotamme Sinulta hyvää englanninkielen taitoa, portugalin tai espanjankielen taito on eduksi. Olethan kansainvälisesti suuntautunut, sopeutuva ja aloitteellinen.
Edestakaiset lentomatkat, matkavakuutuksen sekä tarvittavat rokotukset maksaa PI. Edellytämme hakijoilta PI:n jäsenyyttä. Paikallinen työnantaja maksaa yleensä ainakin osan elinkustannuksista (asuminen, ruokailu, työmatkat). Harjoittelupalkka määräytyy paikallisen tason mukaan. Edellisinä kesinä palkka on ollut noin 200-250 €/kk. Brasiliassa elinkustannukset ovat noin R$ 500/kk (~140 €).
Hakeminen ja lisätietoa
Vapaamuotoinen englanninkielinen hakemus ja CV 11.3.2012 mennessä (huom. pidennetty hakuaika) PI:n toimistoon:
Pirkko Molkentin-Matilainen
Paperi-insinöörit ry, PL 118, 00171 Helsinki
Lisätietoja: Susanna Toivanen, susanna.toivanen@papereng.fi, puh. (09) 132 6694.
p.s. Jos matkakuume nousi, lue oheiset, aiempina kesinä Brasiliassa olleiden opiskelijoiden matkakertomukset
kesa_brasiliassa_2003_v_taipale.pdf (15 kb)
kesa_brasiliassa_2004_a_behm_ja_a_nieminen.pdf (783 kb)
kesa_brasiliassa_2005_h_huotari.pdf (35 kb)
kesa_brasiliassa_2006_j_kuntonen.pdf (14 kb)
kesa_brasiliassa_2006_p_tamminen.pdf (22 kb)